Laadun takeena rautainen osaaminen ja kokemus
Toimitusjohtaja Marketta Rusi-Karlsson,KTM, MBA, BPS

Yhteistyökumppani, sparraaja ja projektien vetäjä on
-
toiminut yli 20 vuoden ajan yritysten liiketoiminnan johdossa vastaten markkinoinnin ja viestinnän strategisista ja operatiivisista toiminnoista sekä kuluttaja- että yritysasiakassektoreilla.
-
näissä tehtävissä saanut vetämilleen projekteille alan julkisia tunnustuksia mm.
-
markkinaosuutta kasvattaneiden palvelu- ja markkinointikonseptien lanseerauksista
-
innovatiivisesta median käytöstä (Cannesin Golden Lions-palkinto saatiin monen vuoden päästä Suomeen)
-
suoramarkkinointi-, printti- radio- ja tv-kampanjoiden tuloksellisista toteutuksista
-
toiminut markkinoinnin asiantuntijana kaupallisen alan opiskelijoille sekä yrittäjille kohdistuvissa koulutuksissa
-
ollut johdon konsulttina kansainvälisessä kehitysyhteistyössä
-
kehittänyt Netgainin ratkaisulähtöisen verkostomaisen toimintamallin, joka takaa palvelutarjonnan joustavuuden ja mitoittamisen asiakastarpeen mukaan.
Osaajaverkostosta lisäarvoa räätälöintiin
Vetäjän rautaisella johtamistaidolla Netgain yhdistää toimenpiteiden toteutuksessa asiantuntijaverkoston osaamisen.
Verkosto muodostuu itsenäisinä yrittäjinä toimivista alansa vahvoista ammattilaisista. Tulosten laadusta ja asiakassuhteista vastaa kokonaisvaltaisesti Netgain.
Asiakkaanamme voit olla varma, että saat kulloinkin parhaat osaajat ja tarpeesi mukaan räätälöidyt ratkaisut ja kustannustehokkaan toteutuksen
|
|

Osaamisella tulosta
Olemme tuoneet ratkaisuja etenkin pk-yritysten liiketoiminnan haasteisiin asiakkaiden edustaessa monia eri toimialoja kuten mm.
-
IT-alaa, koulutus- ja konsultointialaa, maahantuonti- ja vähittäismyyntialaa, painoalaa, tuotantoalaa, majoitusalaa sekä liittoja ja yhdistyksiä
Asiakasratkaisuja
-
Markkina-aseman vahvistumista, erottuvuutta, oikean viestin oikeaa kohdistamista, resurssien tehokkaampaa käyttöä, myynnin ja markkinoinnin yhteistyön tehostamista, kanavien kehittämistä, tutkimuksia, mentorointia, valmennusta....
Näin sen olemme tehneet:
-
Asiakkaamme ovat vahvistaneet markkina-asemaansa ottaessaan käyttöönsä eri asiakaskohtaamisiin kehittämämme toimivammat
toimintamallit
-
Uudistamalla brandia, kiteyttämällä asiakaslupausta ja ydinviestejä sekä ohjaamalla toteutusta strategioin ja suunnitelmin olemme vahvistaneet asiakkaidemme erottuvuutta markkinoilla
-
Kehityshankkeissa olemme konsultoineet yritysten johtoa, järjestäneet kehitysworkshopeja ja toteuttaneet markkinointivalmennusta yritysten ja liittojen johdolle sekä markkinointi-, viestintä- ja järjestövastaaville
-
Verkkokaupan rakentamisessa, nettisivujen toiminnallisuuden
tehostamisessa olemme olleet asiakkaidemme apuna.
-
Markkinoinnin ja myynnin promootiomateriaalin, viestinnän ja mainonnan suunnittelulla ja toteutuksella olemme tehostaneet asiakkaidemme markkinointia ja myyntiä.
-
Olemme toteuttaneet asiakas-, jäsen- ja henkilöstötutkimuksia, palvelukonseptitestausta sekä markkinoiden tutkimista.
-
Uusia yrittäjiä olemme mentoroineet sekä valmentaneet hyvän iden tuotteistamisessa menestyväksi tuotteeksi/palveluksi.
|
|

Tyytyväiset asiakkaat ovat kunnia-asiamme
Tästä klikkaamalla näet asiakkaitamme, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä.
Ja tässä palautetta yhteistyöstä:
"Netgain on avannut hyvin yrityksellemme markkinoinnin mahdollisuudet ja oivaltanut pienen yrityksen mittakaavan ja meille tärkeät asiat. Liiketoimintaosaaminen on erittäin asiantuntevaa. Yhteistyössä olemme löytäneet myös uusia näkökulmia käsitellä markkinoinnin asioita. Kokonaisuutena Netgain hahmotti hyvin asiakkaansa mittakaavan ja resurssit, selvitti erinomaisesti tarpeet ja vei projektia aktiivisesti ja määrätietoisesti eteenpäin."
"Yhteistyö Netgainin kanssa mutkatonta ja palvelu erittäin ystävällistä. Netgain osasi asiansa hyvin ja ylitti odotuksemme. Suosittelen mielelläni Netgainia."
"Yhteistyö Netgainin kanssa on ollut kaikin puolin miellyttävää ja onnistunutta ja yhdessä työskentely rentoa, reilua ja tasa-arvoista.
Kaikki asiat hoituivat sovitusti. Olemme täysin tyytyväisiä tuloksiin ja teemme mielellämme yhteistyötä Netgainin kanssa myös tulevaisuudessa."
" Netgainin kommunikointi erittäin avointa ja helppoa. Pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen yhteistyöstä. Markkinoinnin substanssi hyvin hallussa. Aktiivisuudessa ei pienintäkään moitteen sijaa. Tilattu lopputulos saatiin."
"Yhteistyö sujui hyvin ja Netgain ymmärsi hyvin tarpeemme. Kaikki asiat tehtiin ajassa ja sovitusti. Koko prosessi sujui hyvin. Voin suositella Netgainin palveluja lämpimästi muillekin yrityksille."
"Netgainin asiantuntemus korkealla tasolla ja ajankohtaista. Netgainin aktiivisuus erittäin hyvä, toteutus sovitussa aikataulussa. Jatkuva raportointi tehokasta."
"Toiminta nopeaa ja tehokasta."
Workshopien ja valmennusten osallistujat:
"Vahvaa asiantuntijuutta, uusia ajatuksia, käytännönläheisyyttä, monipuolisuutta"
Valmennusten ja workshopien osallistujilta saaduissa poikkeuksetta kiitettävissä palautteissa on korostunut mm. vetäjän rautainen asiantuntemus, oman kokemuksen ja esimerkkien tuoma käytännönläheisyys, selkeä esitystapa, monipuolinen asioiden käsittely sekä uudet ideat ja kunnon työkalut suunnitteluun ja kehittämiseen.
|